Rakkaus, pelot ja yhteys

Kun rakastuu, joutuu kohtaamaan kaikki rakkauden haavat ja pelot, sekä tietenkin kaikki primääritunteet – ne mieluisat ja vähemmän miellyttävät. Ystäväni Varpu Vikman on kirjoittanut kirjan ”Pelkoa suuremmat unelmat”, joka julkaistaan ensi vuonna, ja jonka sain onnekkaana lukea jo nyt. Siinä puhutaan syvällisemmin myös rakkauteen liittyvistä peloista, joten kehotan jatkamaan rakkauden opintoja sen parissa.

Joku ei uskalla avautua rakkaudelle ollenkaan. Joku haluaisi kyllä avautua rakkaudelle, mutta ei uskalla; menee aina kipsiin yrittäessään lähestyä mielitiettyään tai ”elämä” järjestää aina jotain esteitä treffien ja/tai seurustelun ehdottamiseen. Silloin voi tuudittautua ajatukseen, että Sen Oikean kanssa kaikki menee helposti ja luonnollisesti. Sitä Oikeaa ei kuitenkaan tule vastaan, jos ei tee riittävää työtä itsensä kanssa. Jossain vaiheessa on kuitenkin uskaltauduttava testaamaan itsensä rakastamisen ja arvostamisen työn tulosta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Jos silloin uskaltaa ottaa ensiaskeleet eli pyytää treffeille ja/tai vastaanottaa treffikutsun sekä seurusteluehdotuksen, käy usein niin onnellisesti oikean henkilön kohdatessa, että rakkauden alkuhuumassa pelot katoavat hormonien tähden. Kun hormonicocktailien teho alkaa kuitenkin jossain vaiheessa laantua, täytyy ne omat pelot ja niistä johtuvat ”negatiiviset” tunteet taas kohdata. Isoin pelkoa aiheuttava kysymys lienee: voinko olla turvallisesti kiintynyt tähän kumppaniin?

Silloin viimeistään on aika ottaa puheeksi arvot ja kyky elää arvoja toteen. Monella ihmisellä ihanneminä ei vastaa todellista minää, jolloin tietenkään pelkkä puhe ei riitä. Silloin voi joutua peilaamaan toisen käytöstä ja riippuu vastaanottajan kypsyydestä kuinka rohkeasti hän uskaltaa katsoa peiliin. Onko kumpikin Se Oikea itselle? Eli elääkö kumpikin aidosti omana itsenään ja on rakentanut itselleen tervettä itsetuntoa, joka mahdollistaa sen, että kykenee kohtaamaan ne omat syvimmät pelkonsa ja haavansakin siellä peilissä? Kykeneekö kohtaamaan kaikki tunteensa ja käsittelemään niitä rakentavalla tavalla?

Jos päästään yhteisymmärrykseen visiosta suhteelle ja käytännön pelisäännöistä sille, mikä tietenkin on helppoa kahden itselleen ja sille toiselle oikean kanssa, niin päästään päivittäin kasvattamaan uskoa, rakkautta ja luottamusta parisuhteeseen. Turvallisen kiintymyssuhteen luominen vie aikaa niin lapsen ja vanhemman välillä kuin myös kumppaneiden välillä. Samalla se on hyvin helppo rikkoa. Ja jos se rikotaan, sitä on todella vaikeaa saada eheäksi. Toki siihenkin on olemassa keinoja aina anteeksiannosta parisuhdeterapiaan.

Ihanaa olisi, jos ympäröivä maailma tukisi aitoa rakkautta, eikä ihannoisi paheellista käyttäytymistä. Kai se paheellisen käytöksen tukeminen on vain pelon osoitus? Sisimmässään ihmiset kaipaavat aitoa rakkautta ja turvaa, mutta lienee psykologisesti helpompi olettaa pelkojen käyvän toteen kuin pettyä rakkaudessa (taas).

Emotionaalinen turvallisuus ja kokemus siitä että tulee hyväksytyksi, arvostetuksi sekä rakastetuksi myös niiden kaikkein vaikeimpien tunteiden ja pelkojen kanssa mahdollistaa aidon yhteyden ja rakkauden sekä itseen että toiseen. Toisaalta, kun sitä aitoa rakkautta ja emotionaalista turvaa vihdoin saa, huomaa kuinka moni aiemmin yhteydeksi luultu olikin harhaa, joka perustui vain itsekkäälle vaihtokaupalle. Silloin ei auta muuta kuin olla kiitollinen tuosta aidosti arvokkaasta lahjasta, jota ei saa rahalla eikä muillakaan hyödykkeillä itselleen ostettua, kuten viimekertaisessa blogikirjoituksessa kirjoitin.

Kuinka sinä valitset rakkauden joka hetki pelon sijaan maailmassa, jossa on vielä paljon pahuutta ja rikkinäisyyttä? Kuinka sinä luot yhteyttä, jokaiseen suhteeseen sopivalla tavalla, keskeneräisenä ihmisenä toisiin erilaisiin keskeneräisiin ihmisiin?

Ensi viikolla kirjoitan iloisesta yllätyksestä, joka minua hiljattain kohtasi rakkaudessa.

Mistä tunnistin Sen Oikean?

Olen tehnyt työtä intuitioni, tai kuten ensin sen käsitteellistin Jumalan/sydämen äänen, kuulemiseksi niin kauan kuin muistan. Kipuilin pitkään myös oikeiden valintojen tekemisen kanssa. Koska niin kovasti halusin seurata Jumalan ääntä ja tehdä oikeita valintoja, päädyin juurikin tekemään ”vääriä” valintoja ja kuuntelemaan kaikkien muiden kuin itseni ääniä. No kantapään kautta opin sitten vihdoin, että kukaan muu kuin minä, ei voi tietää mikä on minulle oikein tapa elää ja tehdä päätöksiä.

Oikeita päätöksiä ei voi tehdä, jos ei ole valmis hyväksymään todellisuutta sellaisena kuin se on. Toisaalta, jos tekee päätöksiä vain tuntemansa todellisuuden perusteella, ei luo mitään uutta. Eli taas kerran korostan, että on tärkeää visioida – käyttää mielikuvitustaan – ja hyväksyä tosiasiat eli olla mahdollisimman tietoinen.

Kun tapasin Sen Oikean, tiesin heti, että tämä ihminen on erityinen ja läpeensä hyvä, sillä olen vuosien varrella kehittynyt aika hyväksi ihmistuntijaksi. Olin hämmentynyt, sillä koin tavanneeni täysin aidon ja rohkeimman koskaan tapaamani ihmisen, jotka molemmat tuntuivat juontavan juurensa terveestä itsetunnosta. Vaikka sieluni ja kehoni kokivat vetoa tapaamaani mieheen, mieleni ei ollut heti vakuuttunut, vaan halusi lisätodisteita. Mieleni rakasti kuitenkin heti alusta alkaen hänen logiikkaansa, systemaattisuuttaan ja kauniita kommunikointitaitojaan.

Keskustellessamme yhä enemmän ja myös muun kanssakäymisemme myötä, ymmärsin tämän miehen olevan emotionaalisesti turvallinen – asia, joka valitettavasti tuntuu olevan kuolemassa sukupuuttoon yhteiskunnassamme. Emotionaalinen turva taas sai minut luottamaan häneen ja avautumaan hänelle täysin, mikä puolestaan mahdollisti aidon rakastumisen.

Oli ihanaa tulla täysin rakastetuksi ja juhlituksi juuri niissä asioissa, jotka minussa ja elämässäni olivat olleet haasteellisia muille potentiaalisille elämänkumppaneille. Olin vuosien varrella alkanut jo itsekin uskoa, että olen liian vaativa ja odotan jotain täydellisyyttä, jota ei ole olemassa, koska niin minulle oli useampaan otteeseen sanottu. Kyseessä oli kuitenkin vain visiot, arvot, tarpeet, sielut, mielet, kehot ja kemiat, sekä rakkauden kielet, jotka eivät kohdanneet.*

On lottovoitto vihdoin kohdata ihminen, jonka kanssa asiat sujuvat vaivatta niin monella eri tasolla, joiden kaikkien olemassaolosta ei ollut edes tietoinen (eli joita ei edes osannut kaivata), ja joka otti luonnollisesti paikkansa perheessämme. Kaikki oli heti alusta alkaen aitoa, vastavuoroista ja epäitsekästä. Olimme samassa tilanteessa samaan aikaan, yhtä valmiita rakkaudelle ja halukkaita rakkauden osoittamiselle. Olin tavannut miehen, jota katson ylöspäin ja joka samalla kohottaa minua ylöspäin. Jonkun joka osaa arvostaa ja rakastaa minua sekä osoittaa sen minulle monin eri tavoin joka päivä. Jonkun jonka kanssa voi jakaa kaiken ja keskustella ihan mistä vain. Jonkun jonka kanssa voi vakavien keskustelujen vastapainoksi hassutella ja nauraa mahat kippurassa. Jonkun, joka on juuri se, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa ja joka ajattelee minusta täysin samoin.

Ensi viikolla kerron, mihin asioihin ei kannata potentiaalisessa kumppanissa fokusoitua, jos haluaa rakastua niin kuin elokuvissa, sekä lisää siitä kuinka voi valmistaa itseään vuosisadan rakkaustarinaan.

* Tässä vielä, mitä rakkaani vastasi muutaman viikon tuntemisen jälkeen, kun kysyin häneltä, mistä hän piti minussa erityisesti eli mistä hän tiesi haluavansa minut? Rakas Johanna Maria. Minä pidän sinusta erityisesti siksi, koska sinun sielukkuutesi ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Sinun viisautesi saa minut aina ajattelemaan asioita ja synnyttää minussa uutta. Sinun rakkautesi voimaannuttaa minut ja saa minut tuntemaan onnea ja kiitollisuutta. Sinun kauniit sanasi ja tekosi hellivät minua joka päivä. Sinun kosketuksesi rauhoittaa minut. Sinun katseesi ja läsnäolosi pysäyttää ajan. Sinun hyväsydämisyytesi ja empatiakykysi koskettaa minua syvästi. Sinun seurasi saa oloni vapautuneeksi. Sinun lahjasi ja taitosi saavat minua ihailemaan sinua joka päivä. Sinun äitiytesi antaa minulle uskoa tulevaisuuteen. Sinä saat minut ja rakkauteni syttymään palavaan liekkiin, joka ei koskaan sammu. Sinä annat minun elämälleni tarkoituksen. En ole koskaan tavannut kaltaistasi, you’re one in a trillion. 

Mun on pakko sanoa vielä se, kun on tässä viimeisen puoli tuntia ihmetyttänyt ja huvittanut se että sulle on sanottu et oot muka liian vaativa. You’re the most laid back and easy-going girlfriend I’ve ever had. Sä osaat kauniisti huomioida mun tarpeita ja antaa ja osoittaa mulle rakkautta monin eri tavoin. En voi edes käsittää kuinka onnekas olen, että löysin ihmisen, joka on niin rento ja jonka kanssa asiat soljuvat vaivatta joka suhteessa. Kiitos Johanna, että olet juuri sinä ja että saan jakaa elämäni sinun kanssasi.

 

Kun keski-iässä tapaa ihmisen, joka täyttää kaikki tarpeesi ja vielä muutaman sellaisen, jonka olemassaolosta et edes tiennyt, tiedät tavanneesi Sen Oikean tai sinua ei ainakaan kiinnosta selvittää, että löytyisikö jostain joku vielä oikeampi. Eli olkaa omia itsejänne ja oppikaa sanomaan kauniisti ei niin kauan kuin siltä tuntuu. Mikä sinusta olisi paras tapa kuulla se, ettei toinen koe sinun olevan Se Oikea hänelle tai että hän ylipäätään uskoo siihen, että hänelle on Se Oikea, jonka kohtaamiselle hän haluaa jättää elämässään tilaa?